Niinhän sitä sanotaan, että olisi helppo olla onnellinen. Mutta kuka määrittelee mikä on onni, mikä on onnellisuus ja mikä tekee onnelliseksi? Toisille se on parisuhde, muutama tenava, omakotitalo ja koira. Toisille ura, toisille boheemi elämäntyyli vailla päämäärää. Kolmannelle on jo taas jotain ihan muuta.

Pitäisi sitä itse omassa pienessä päässään miettiä, että mikä olisi minulle se, mikä minut tekee onnelliseksi. En koe olevani onnellinen, olen perustyytyväinen. Minulla on katto pään päällä, kauniit kissani, hyviä ystäviä, tuttuja, perhe, vaikkakaan se ei ole sellainen automainosten onnellinen perhe, se on minun perheeni, harrastuksia. Minulla on työpaikka tällä hetkellä, opinnot loppusuoralla. Olen tyytyväinen sinkkuna, koska tällä hetkellä minulla ei ole aikaa parisuhteelle. Ei se sitä poista, ettei minulla olisi pientä säätöä, sitähän pitää olla aina, se pitää mielen virkeänä.. ;)

Mistähän nämäkin ajatukset taas tulvivat mieleeni...? Ehkä osaksi siitä, että tiedän jo etukäteen, että seuraavat työvuorot ja kenties viikotkin tulevat olemaan rankkoja, eikä silloin jaksa miettiä syvällisiä. Asiakkaiden elämäntilanteet saavat miettimään sitä, kuinka itsellä onkin asiat kuitenkin kohtuullisen hyvin.

Ehkäpä myös eilen täysi-ikäisyyden saavuttanut pikkusiskoni hehkutus hänen onnestaan kihlatun kanssa ja hääsuunnitelmista, sai miettimään. Onnellinen olen hänen puolestaan. Syvällisiä siinä tuli eilen muutenkin mietittyä, sekä siskon että äidin kanssa. Pohdittiin sitä, mitä on aikuisuus ja koska on aikuinen. Ja sitä, ettei pelkkä omien laskujen maksaminen tee kenestäkään aikuista. Sanoin äidillekin, etten minäkään tunne itseäni vielä aikuiseksi, vaikka maksan omat laskuni ja kannan vastuun tekemisistäni ja valinnoistani. Ehkä minulla on Peter Pan-syndrooma, enkä halua kasvaa aikuiseksi. Elän omalla tavalla ja olen tyytyväinen siihen. Aina on pilkettä silmäkulmassa ja mielessä lause "kasva isoksi, älä aikuiseksi". Niin, ja sekin vielä, että opettajamme sanoi joskus, ettei sisäistä lastaan saa kadottaa.

Tietysti on tilanteita, että pitää olla se vastuuntuntoinen aikuisen malli, sitä teen töissä, mutta vapaa-aika ja se mitä oikeasti olen, on aivan eri asia. Mikä on taas toisaalta todella hyvä asia, ihan jo työssä jaksamisenkin kannalta. Osaa erottaa siviiliminänsä työminästä ja osaa heittää vapaalle. Unohtaa työasiat. Ja on sen nyt hienosti haluaa vielä sanoa, niin se on tärkeä osa ammattillisuutta. 

Näihin ajatuksiin, Harhapolku kiittää ja kuittaa, poistuen MikäMikäMaahan... eikun höyhensaarille :)